Mitä tein tänään? – Projektitutkijan arkipäivää: NPS:n kiertopalkintojen inventointia

Presidentti Svinhufvudin vuonna 1932 lahjoittaman Tasavallan presidentin -kiertopalkinnon emaloitu Suomen vaakuna. Palkinnon toisella puolella on kuvattu Suomen valtiolippu vaakunoineen.

Naantalin Purjehdusseura ry. järjestää lauantaina 28.11.2015 Joulumetsä-tapahtuman Lammasluodossa yhdessä alueen Lionsien, partiolippukunta Naantalin Sinisten ja Naantalin Seudun Meripelastajat ry:n kanssa. Tarkoituksena on, että NPS:n toimistolla on samaan aikaan mikropopup-näyttely, jossa esitellään seuran satavuotista historiaa.

Näyttelyn järjestäminen tarjosi hyvän mahdollisuuden inventoida seuran omaisuutta. Tulevan historiateoksen lähteet eivät koostu ainoastaan teksti- tai kuvalähteistä, vaan purjehdusseurojen vanhat esineet toimivat myös materiaalina historiankirjoitukselle.

Kuten monilla muillakin pursiseuroilla, myös Naantalin Purjehdusseuralla on aikojen saatossa ollut merkittävä määrä kiertopalkintoja. Niiden kaiverrukset kertovat, kuka kukin on Suomen purjehdushistoriassa. Olen käsitellyt palkintojen tematiikkaa useammassa artikkelissa, joten en mene tässä kirjoituksessa sen syvemmälle trofeiden problematiikkaan.

Näyttelyä rakentaessani kävin läpi seuralla olemassa olevat kiertopalkinnot ja muut arvoesineet. Huomattavaa oli, että suurin osa palkinnoista oli varsin nuoria seuran ikään nähden. Tämä herätti kysymyksiä. Minne olivat päätyneet kuuluisat presidentien kiertopalkinnot sekä Naantali-pokaali?

Aikanaan kiertopalkinnot jakautuivat kahteen eri kategoriaan, ainaisesti kiertäviin ja kolmella tai viidellä voitolla omaksi saataviin pokaaleihin. Tämän lisäksi purjehduskilpailuissa saattoi olla varsin komeita pokaaleja, jotka sai regatan voitolla heti omakseen. Ensimmäiseksi mainittua kategoriaa edustavat esimerkiksi tavoiteltu America's Cup ja suomalainen lähes yhtä vanha Sinebrychoff-pokaali. Molempien tarkoituksena on edistää kilpapurjehdusta ja veneenrakennustaitoa.

Naantalin palkinnot lukeutuvat lähes poikkeuksetta jälkimmäiseen kategoriaan ja niiden tarkoituksena oli herättää mielenkiintoa itse purjehduskilpailuja kohtaan purjehtijoiden piirissä. Monista pokaaleista tulikin hyvin tavoiteltuja. Hieman säännöistä riippuen pokaalin sai kun sama vene tai miehistö oli voittanut pokaalin kolme tai viisi kertaa. Usein pokaalien voittaminen osoittautui työksi ja tuskaksi. Osa 1900-luvun alussa kiertäneistä palkinnoista ovat jääneet kiertämään edelleen. Monista palkinnoista kehkeytyi jopa suuria seurojen välisiä riitoja, joissa protestikäsittelyt venyivät monivuotisiksi prosesseiksi.

Pienen etsinnän ja muutaman innokkaan NPS:läisen avustuksella löysimme muutamia vanhoja kiertopalkintoja, jotka olivat turvassa varmemmassa säilössä. Mukana olivat mm. ennestään allekirjoittaneelle tuntematon tasavallan presidentti Risto Rytin -kiertopalkinto ja kuuluisa Naantalin maapallo. Muutamalla puhelinsoitolla sain selville myös Urho Kekkosen kiertopalkinnon sijainnin, mutta edelleen jossain kaapinperällä kateissa olivat Svinhufvudin vuonna 1932 lahjoittama ensimmäinen tasavallan presidentin -kiertopalkinto sekä Naantali-pokaali vuodelta 1915 (Sic!).

Tasavallan presidentti Urho Kaleva Kekkonen lahjoitti Naantalin Purjehdusseuralle uuden kiertopalkinnon 29.7.1961. Luovutus tapahtui Kultarannassa pidetyn vastaanoton yhteydessä. Kuvassa: Martin Likitalo (vasemmalla), Urho Kekkonen, Leif Karlsson, Olavi Näsänen ja Tauno Viljanen. Kuva: NPS/Raimo Likitalon arkisto. 

Asiakirjojen ja vuosikertomusten perusteella kakskakkonen Defyr olisi voittanut molemmat palkinnot vuonna 1938. Defyr oli ollut aikanaan Åbo Segelklubbin rekisterissä, jonka jälkeen sen omistajahistoria on tiedossa vaihtelevasti. Mielessäni en pidätellyt suuria toiveita palkintojen löytymiselle, koska ÅSK oli lopetettu ja yhdistetty Airisto Segelsällkapiin 1970-luvun puolessa välissä ja aikaa oli kulunut jo tovin palkintojen päätymisestä Defyr-konsortion haltuun.

Onnea oli kuitenkin matkassa, sillä keskustellessani Airisto Segelsällkapin kommodori Markus Blomqvistin kanssa kuulin, että palkinto olivat ASS:n hallussa. Samalla selvisi, että myös Naantali-pokaali olisi heillä. Kuvan nähtyäni olin jo varma löydöstä. Ainoastaan Naantali-pokaalin jalustaa ei ollut kuvasta, mutta vaakunasta ei voinut erehtyä.

Airisto Segelsällskapin haltuun päätyneitä kieropalkintoja vasemmalta oikealle: AWS-Pokal 1899, Nådendals Pokalen, Republikens Pokal, AWS Damernas pokal ja Aura-pokalen. Kuva: Airisto Segelsällskap/MB

Hain pokaalit eilen mikropopup-näyttelyä varten ja luvassa oli vielä suurempi yllätys: Naantali-pokaalin jalusta oli löytynyt. Yhdessä hopeaisen koristeosan kanssa palkinto oli täsmälleen alkuperäisen luonnoksen mukainen. Mustaksi maalattu puinen jalusta oli täynnä kaiverrettuja laattoja, joissa vilisi legendaaristen veneiden nimiä. Palkinnon olivat vuosien varrella voittaneet Defyr, Manito, Kismet, Lempo, Kyllikki (Sic!), Gunn... Palkinto oli päätynyt vuosien varrella niin ASS:n, TPS:n, NPS:n, ÅSK:n, SPS:n, NSS:n haltuun.

Palkinnot ja muuta NPS:n historiaa on nähtävissä huomenna 28.11.2015 Naantalin Lammasluodossa klo 10–15 Naantalin Purjehdusseuran toimistolla. Jos joku blogin lukijoista tietää vielä enemmän NPS:n liikkeelle laskemista kiertopalkinnoista, olisin asiasta kiinnostunut. Esimerkiksi Mauno Koiviston lahjoittaman kiertopalkinnon olinpaikkaa ei tiedetä. Lisäksi alla olevan kuvan kiertopalkintojen kaikkia nimiä ja sijainteja ei tunneta. Lisätiedot ja yhteydenotot voi tehdä sähköpostilla osoitteeseen etu.sukunimi@utu.fi .

Naantalin Purjehdusseuran kommodori C. G. Holmberg kuvassa kiertopalkintojen kanssa. Ainoastaan Naantalin maapallo on tunnistettu. Laitimmaisena oikealla saattaa olla Naantalin pokaalin myöhemmin teetetty kopio. C. G. Holmberg toimi NPS:n kommodorina 1941–1950.

Tasavallan presidentti Mauno Koivisto luovuttaa uuden kiertopalkinnon Naantalin Purjehdusseuran hallitukselle Kultarannassa. Presidenttiä kättelemässä NPS:n kommodori Olli Vahtera (kommdorina vuodet 1983–1989). Kuva: NPS/Jukka Viljanen.

Presidentti Svinhufvudin vuonna 1932 lahjoittaman Tasavallan presidentin -kiertopalkinnon kääntöpuoli, jossa emaloitu Suomen valtiolippu vaakunoineen. 

Purjehdus elokuvissa: Meren kasvojen edessä – 1926

Kuvakaappaus Elonetin sivuilta löytyvästä katkelmasta.

Internet alkaa olemaan pullollaan mitä mielenkiintoisimpia valokuvia purjehdusurheilun menneisyydestä. Filmipätkiä ja elokuvia on muutamia. Enimmäkseen liikkuvat otokset ovat ulkomailta, mutta onneksi varhaisia filmejä on säilynyt myös Suomesta. Pääosin tuotokset ovat dokumentaarisia otoksia, kuten Ylen elävästä arkistosta löytyvät katkelmat, mutta myös fiktiivisiä elokuvia on olemassa.

Yksi ensimmäisistä lienee Teuvo Purjon ohjaama kauhuelementtejä sisältävä mykkädraama Meren kasvojen edessä vuodelta 1926. Elokuva perustuu Arvid Mörnen romaaniin Inför havets anlete vuodelta 1921. Elokuvan ensi-ilta oli 31. lokakuuta 1926 Helsingissä Capitol-teatterissa. Meren kasvojen edessä oli aikanaan suosittu elokuva ja sitä esitettiin myös Ruotsissa, Norjassa ja Tanskassa. Elokuva oli myös ensimmäinen Oy Komedia Filmi Ab:n julkaisema elokuva.

Meren kasvojen edessä -elokuvassa purjehdusretkellä olevat ylioppilaat Kristoffer (Urho Seppälä), Pentti (Kaarlo Kytö) ja Lasse (Ilmari Unho) ankkuroivat veneensä pahamaineisen Hylkysaaren edustalle. Saarta verhoaa mysteeri ja pitkään vaiettu salaisuus. Tarina alkaa avautua, kun nuorukaiset vierailevat kylmäkiskoisen Hylkysaaren Paulin (Axel Slangus) ja hänen tyttärensä Henrikan (Heidi Blåfield-Korhonen) talossa.  Hylkysaareen arvoitus ei jätä Kristofferia rauhaan, joten nuorukainen päättää jäädä kesäksi selvittämään sen pitkään vaiettuja tapahtumia.

Purjehtijat saapuvat Hylkysaaren valkamaan. Kuvakaappaus Elonetin sivuilta löytyvästä kakelmasta.

Erityisen hienoksi elokuvan tekee sen autenttiset purjehduskohtaukset ja saariston maisemat. Mielenkiintoista on, että nuoret miehet nauttivat saariston helmassa railakkaasti alkoholia vaikka elokuvan tekoaikana oli voimassa kieltolaki. Alkoholin nauttiminen 1920-luvulla ei ollut kuitenkaan tavatonta purjehtijapiireissä, kuten olen aiemmassa blogikirjoituksessani "Pala purjehdushistoriaa: "Kyll kaffe o…" kirjoittanut. Voiko elokuvan juopottelukohtauksia pitää kannanottona kieltolain puolesta tai vastaan, jää jokaisen katsojan tehtäväksi arvioida.

Elokuvan säilyminen jälkipolville on pieni ihme, sillä ainuttakaan kokonaista esityskopiota ei ollut säilynyt. Nyttemmin elokuvasta on restauroitu uusi kopio, jonka pohjana käytettiin useampaa lähtömateriaalia. Koska elokuvan alkuperäiskäsikirjoitusta ei ollut säilynyt, eikä alkuperäismateriaali ollut aikajärjestyksessä, käytettiin kopion tekemisessä hyväksi Mörnen romaania. Kansallisessa audiovisuaalisessa instituutissa vuonna 2014 toteutetun restauroinnin tuloksena elokuvasta on olemassa huippulaatuinen digitoitu esityskappale.

Elokuvasta löytyy katkelma ja kuvia Elonetin sivuilta. Lisätietoa elokuvasta löytyy ohessa olevista lähteistä.

Blogikirjoituksen lähteenä on käytetty seuraavia sivustoja:

Meren kasvojen edessä (1926) – Elonet kansallisfilmografia

Meren kasvojen edessä (1926) – Kavi, Kansallinen audiovisuaalinen instituutti

Meren kasvojen edessä – Mykkäelokuvasivusto

Meren kasvojen edessä – Wikipedia

Nuoret ylioppilaat nauttivat lasillisen elvyttävää virvoiketta. Kuvakaappaus Elonetin sivuilta löytyvästä katkelmasta. 

Vapaa-ajanpurjehduksen historiaa painotuotteina: Omalla kurssilla – Turun Työväen Pursiseuran toiminta ja tavoitteet ennen toista maailmansotaa.

Viime viikon torstaina 19.11. julkaistiin Työväentutkimus 2015 -vuosikirja. Kirjan teemana on naisten työ, mutta se sisältää myös yhden allekirjoittaneen kirjoittaman artikkelin otsikolla: Omalla kurssilla – Turun Työväen Pursiseuran toiminta ja tavoitteet ennen toista maailmansotaa.

Nimensä mukaisesti artikkeli syventyy Turun Työväen Purjehdusseuran historiaan, mutta mukana kulkevat myös Helsingin Työväen Pursiseura sekä muut maamme neljä ennen toista maailmansotaa perustettua työväenpursiseuraa.

Purjehdusurheilun saapuessa Suomeen ensimmäiset pursiseurat olivat parhaimmin toimeentulevan yhteiskuntaluokan toimintaympäristöä. Vasta 1800-luvun loppupuolella purjehdus levisi myös keskiluokan pariin. Suurin osa seuroista oli edelleen vakavaraisimman kaupunkiporvariston perustamia, mutta joukossa oli myös suomen- ja ruotsinkielisen keskiluokan perustamia pursiseuroja. Taustastaan huolimatta ne toimivat yhteistyössä vanhempien seurojen kanssa ja haastoivat ensimmäiset pursiseurat vaikutusvallasta ja kunniasta niiden omalla toimintakentällä. Poikkeuksena voidaan kuitenkin pitää Turun Työväen Pursiseuraa, joka perustettiin jo vuonna 1896 nimellä Turun Työväen Yhdistyksen Urheilu ja Pursiseura. Se oli aidosti sosialistinen työväenurheiluseura, vaikka sen harjoittama laji oli näennäisesti yläluokkainen ja tausta ristiriidassa yleisten mielikuvien kanssa.

Asetelma on kiinnostava. Miten työväentaustainen urheiluseura kykeni toimimaan porvarillisessa toimintaympäristössä ja millaisia merkityksiä sen toiminnalle annettiin? Pyrin löytämään tähän kiehtovaan ongelmaan vastauksia artikkelissani.

Vuosikirjassa on artikkelini lisäksi paljon muutakin luettavaa. Varsinaisia kirjan teeman sitoutuvia artikkeleja ovat Merja Minkkisen artikkeli sosiaalidemokraattisten naisten julkaisemista lehdistä ja Kirsi-Maria Hytösen artikkeli sota-ajan naisten työstä.

Teos sisältää myös tiivistelmiä edellisenä lukuvuonna 2014–2015 pro gradu -tutkielmansa valmiiksi saaneiden opiskelijoiden töistä. Vuosikirjassa on myös laaja kirja-arvio-osasto vuoden uutuusteoksista. Arvioitavana on työväenliikkeen ja työn historiaa käsitteleviä teoksia, ajankohtaisiin yhteiskunnallisiin kysymyksiin paneutuvia tutkimuksia ja puheenvuoroja, muistelmia – yhteensä yli 40 teosta. 

Työväentutkimus-vuosikirja on Työväenperinne – Arbetartradition ry:n kustantama ja työväen perinnelaitosten (Kansan Arkisto, Työväenliikkeen kirjasto, Työväen Arkisto, Työväen historian ja perinteen tutkimuksen seura, Työväenmuseo Werstas ja Työväenperinne – Arbetartradition ry) julkaisema tieteellinen aikakauskirja. Tänä syksynä se ilmestyy 128-sivuisena ja ensi kertaa nelivärisenä. Kirja on mahdollista hankkia painettuna eri työväen perinnelaitoksista ja se ilmestyy verkossa kesällä 2016.

Sata vuotta Naantalin Purjehdusseuran historiaa

Naantalin Purjehdusseura julkaisee vuonna 2017 satavuotisen historiansa kunniaksi tietokirjan, josta kirjoitin keväällä lyhyen blogikirjoituksen. Naantali purjehtii -teos keskittyy Naantalin Purjehdusseuran satavuotiseen taipaleeseen, joka on yhtä pitkä kuin itsenäisen Suomen historia. Kirja valottaa seuran historiaa osana kehittyvää Naantalia ja yhteiskuntaa.

Teos ei ole kuvaus ainoastaan Naantalin Purjehdusseuran menneisyydestä, vaan se on kulttuurihistoriallinen kertomus Naantalin historiasta, sen ihmisistä, seurapiireistä, kylpyläelämästä sekä rakkaudesta saaristoon ja sen luontoon. Löytyykö sinulta aineistoa seuran 100-vuotisen historian ajalta? Ole rohkeasti yhteydessä allekirjoittaneeseen etu.sukunimi [at] utu.fi

Naantalin Purjehdusseuran satavuotista taivalta esitellään myös 28.11.2015 Joulumetsä tapahtumassa.

Pala purjehdushistoriaa: tiedonjyviä arkiston kätköistä – Nuorten Purjehdusseura

Nuorten Purjehdusseuran jäseniä työväenurheilua kuvaavien julisteiden kanssa, mitä ilmeisemmin Helsingin Työväentalossa, Paasivuorenkatu 5. Kuva: Viljo Berg, 1920–1929, Helsingin kaupunginmuseo, CC BY 4.0.

Olin lokakuun lopussa luennoimassa Helsingin Työväen Pursiseuran tilaisuudessa työväen purjehdusharrastuksesta ja sen organisoitumisesta Suomessa. Ilmiötä voidaan pitää ainutlaatuisena koko maailmassa, sillä työväenluokkaa harvemmin assosioidaan yläluokkaisena pidettyyn purjehdukseen ja siihen kiinteästi liittyvään sport-kulttuuriin. Huomionarvoista on, että ensimmäinen työväen pursiseura perustettiin Turkuun jo vuonna 1896, jonka jälkeen Oulu sai omansa vuonna 1912 ja Vaasa vuonna 1914. Helsinkiin työväenpurjehtijat perustivat oman seuransa vasta vuonna 1925.

Esitelmän jälkeen keskustelussa nousi esiin HTPS myöhäinen perustamisajankohta ja miksi purjehdusta ei harrastettu aiemmin työväenpiirissä Helsingin alueella sen organisoidussa muodossa.

Yksiselitteistä vastausta on vaikea antaa, mutta työväenurheilun järjestäytyminen alaosastomalleittain saattaa olla yksi selittävä tekijä, miksi pääkaupunki sai oman työläistaustaisen seuransa vasta 1920-luvulla. Olen löytänyt viitteitä esimerkiksi valokuvista, että maineikkaan Helsingin Ponnistuksen piirissä purjehdittiin kesäisin. On toki myös muistettava, että Helsingissä oli ruotsinkielinen työväenpursiseura, joka nykyisin tunnetaan HSK:na, mutta sen taustalla vaikutti enemmän wrightiläinen työväenliike, kuin sosialistinen työväenliike.

Yksi mahdollisuus on, että Helsingissä olisi ollut ennen HTPS:n perustamista myös joku muu työväenyhdistys, joka olisi organisoinut purjehdustoimintaa. TTPS:n historiaa kartoittaessani vastaani tuli seuran 50-vuotisjulkaisussa mielenkiintoinen tiedonjyvä. Erään jutun yhteyteen on kuin sattumalta jäänyt maininta toisesta helsinkiläisestä työväen pursiseurasta, Nuorten Soutu- ja Pursiseurasta HTPS:n lisäksi. Tasavuotisjulkaisu tietää kuitenkin kertoa, että ”Nuorten Soutu ja Pursiseura ei jaksanut – jouduttuaan vastatuuleen luovia suojaiseen satamaan, vaan ajautui ohjauskyvyttömänä karille.” Sama on voinut tapahtua myös monelle muulle toimintaansa aloittaneelle seuralle, josta ei ole jäänyt viitteitä lähdeaineiston marginaaleihin.

Kuin sattumana löysin eilen aivan muuta kuvaa etsiessäni Helsingin kaupunginmuseon kokoelmasta Viljo Bergin ottaman kuvan, jossa ryhmä nuoria miehiä kannattelee iskulausein koristeltuja kylttejä. Nuorukaisten iskulauseet kuuluttava työläisurheilun paremmuudesta, sen kaikkivoipaisuudesta ruumiinkulttuurin puolesta, sekä sen vahvistavasta voimasta luokkayhtenäisyyteen.

Liekö taustalla ollut nuoruuden into tai aatteellinen palo, mutta vastaavanlaisia kuvia ei ole TTPS:n tai HTPS:n kuvamateriaaleissa tullut vastaan. Mielenkiintoisinta kuvassa kuitenkin on, että nuoret kuuluvat mitä ilmeisemmin samaan karille ajautuneeseen seuraan, joka mainitaan TTPS:n juhlajulkaisussa. Näin ollen se olisi toinen maininta kyseisestä seurasta, josta jälkipolville on jäänyt kovin vähän tietoa. Olisi ollut mielenkiintoista tietää milloin kuva on tarkalleen ottaen otettu.

Nuorten Soutu- ja Pursiseurasta ei ole ainoa työväen urheiluseura tai purjehdusseura, josta on jäljellä vain satunnaisia tiedonmurusia. Esimerkiksi Viipurissa ehti toimia vain muutaman vuoden ennen toista maailmansotaa Viipurin Työväen Pursiseura, johon viitataan muutamia kertoja HTPS:n ja TUL:n aineistoissa. Sama pätee myös joihinkin porvarillisiin pursiseuroihin. Kadonneita seuroja saattaa siis olla enemmän kuin edellä mainitut.

Onko kenties blogin lukijoilla enemmän tietoa Nuorten Soutu- ja Pursiseurasta tai Viipurista toimineesta VTPS:sta? Keskustelua voi jatkaa täällä blogin puolella tai Purjeita kuivaamassa -facebooksivuilla.

Enemmän työväen purjehtijoista ja seuroista, sekä niiden keskinäisistä suhteista voi lukea ensi torstaina 19.11 ilmestyvästä Työväentutkimus 2015 -vuosikirjasta, josta löytyy vertaisarvioitu artikkelini Omalla kurssilla: Turun Työväen Pursiseuran toiminta ja tavoitteet ennen toista maailmansotaa.