"Olisin mielummin purjehtimassa, mutta talvellakin täytyy tehdä jotain."

perjantai 30. syyskuuta 2016

Ulos kammiosta: Turun kirjamessut 2016


Rauman merenkulun historia -teos Satakunnan osastolla


Kävin tänään tutustumassa Turun kirjamessujen tarjontaan ja huomasin ilokseni, että tarjolla oli paljon meriaiheisia teoksia. Messujen avajaispäivä tarjosi mielenkiintoisia uutuuksia ja antikvariaattien hyllyt notkuivat vanhempia klassikkoteoksia. Päivään mahtui myös muutama varsin mielenkiintoinen kirjailijahaastattelu.

Päivän ehdottomasti kiinnostavin tapahtuma oli Rauman merenkulun historian ennakkoesittely. Rauman kulttuuripäällikkö Risto Kupari haastatteli kirjan kirjoittajaa merikapteeni ja Rauman merimuseon johtaja Hannu Vartiaista Sanojen Satakunta -lavalla heti messujen avauduttua.

Kirja vaikuttaa olevan varsin laaja ja seikkaperäinen kuvaus rannikkokaupungin kehityksestä satamapaikasta täysimittaiseksi merenkulkukaupungiksi. Teos seuraa tapahtumia kaupungin perustamisesta 1960-luvun loppuun, jolloin viimeiset kauppalaivat myytiin. Kuparin tiedustellessa Vartiaiselta, milloin julkaistaan Rauman merenkulun historia osa II, joka käsittelisi aikaa 1970-luvulta nykypäivään, oli vastaus varsin yksiselitteinen: Se olisi varsin ohut kirja, sillä siinä olisi vain kannet.

Jatkoa ei siis ole luvassa toisen osan muodossa, mutta tietokirjan lukeminen ottaa varmasti oman aikansa. Tutkimusta on tehty pieteetillä ja kirjassa on yli 600 sivua. Vartiainen kertoi haastattelussa, että tutkimustyö perustuu laajalti ennen tutkimattomiin asiakirjoihin ja dokumentteihin, mutta myös yksityiskirjeisiin sekä laivojen päälliköiden antamiin selontekoihin. Näin esille nousee tavallinen merimies ja Rauman kaupungin elämä, lupasi vanha merikarhu.

Varsinaisesti teos julkaistaan 7.10.2016 Rauman merimuseon julkaisusarjassa, mutta se on ennakkomyynnissä koko kirjamessujen ajan Satakunnan osastolla. Myös Purjeita kuivaamassa -blogi palaa teokseen myöhemmin arvion muodossa.


Rauman merimuseon johtaja, kapteeni ja tietokirjailija Hannu Vartiainen sekä Rauman kulttuuripäällikkö Risto Kupari Sanojen Satakunta -lavalla.


Satakunnan osaston jälkeen lähdin kartoittamaan Turun kirjamessujen antikvariaattien tarjontaa. Merihistorian kannalta tarjonta oli lähes ylitsepursuavaa. Kirjoja oli niin pursiseurojen historiikeista, Merivuokon seikkailuihin kuin Luotsilaitoksen historioista menetetyn Karjalan vesistöihin. Valitettavasti suurin osa mielenkiintoisista kirjoista oli jätettävä muille, sillä kädet ja lompakko eivät olisi kestäneet kaikkien niiden taakkaa.





Suomen Luotsi- ja Majakkalaitoksen historiat vuoteen 1946 asti. Lokakuussa John Nurmisen Säätiö
julkaisee juhlakirjan Miehet merellä – hetkiä luotsauksen historiasta luotsauksen
320-vuotisjuhlavuoden kunniaksi.


Klassikoita antikvariaatin hyllyssä.


Messuilla oli edustettuna myös paikallinen Merimuseo, jonka pisteessä oli seinän kokoinen kuva merimiehestä Fennian ruorissa. Muuta tarjontaa Merikeskus Forum Marinumin messuosastolla olivat vanhat Pahkasiat ja propelihatut, jotka liittyvät museossa parhaillaan olevaan näyttelyyn Pahkasika ajaa karille.


Merimies Fennian ruorissa.


Pahkasikoja ja propelihattuja


Kustavin kunta ja Kustavin Kirjallisuusyhdistys esittelivät Volter Kilven tuotantoa.


Uusia meriaiheisia kirjoja oli lähes kaikilla kustantajilla. Docendolla oli esillä Johanna Pakolan ja Seppo Laurellin elokuussa ilmestynyt kirja Menetetyt majakat. Likellä Kauko Röyhkän ja Juha Metson keväällä ilmestynyt Suursaari-teos. SKS:n messuosastolla oli esillä useita merikulttuuria sivuavia kirjoja.


SKS:n messuosasto


Liken julkaisema Suursaari-teos


Päivän toinen mielenkiintoinen kirjailijatapaaminen oli Petri Aallon esiintyminen Suomen tietokirjailijat ry:n osastolla. Kulttuurihistorioitsija Rauno Lahtinen haastatteli Aaltoa liittyen hänen teokseensa Turku vanhoissa postikorteissa. Kirja esittelee 250 vanhaa postikorttia Aallon kokoelmasta ja kuva-aineistoa täydentävät hänen huolella laatimat tekstit. Postikorttien kuviin taltioitui sadan vuoden takainen kadonnut kaupunki. Joki ja sen varressa lepäävät laivat ja saaristolaisveneet tuntuvat olleen varsin suosittuja kohteita. Turun tunnusmerkkien ohella kirjassa esitellään kaupungin arkea: kaupankäynnin paikkoja, julkisia rakennuksia. Aallon kirjalla on selvästi tilausta, sillä Postikorttien Turku -Facebook -ryhmässä on jo yli 14000 jäsentä.

Postikortit, Turku ja Aurajoki siis kiinnostavat, kuten myös Turun kirjamessut. Messuilla oli jopa tungokseen asti vieraita. Suuren osan kävijöistä aamupäivällä muodostivat koululaiset, mutta iltapäivällä paikalle saapui yhä uusia messuvieraita työajan lähetessä loppuaan. Kaikkiaan Turun kirjamessut on mukava tapahtuma, jossa on kaikille jotain. Merihistorioitsijalle oli yllättävän paljon mukavaa nähtävää. Turun kirjamessut ovat auki vielä huomenna 1.10 lauantaina ja 2.10 sunnuntaina.



Petri Aalto esittelee uutuuskirjaansa Turku vanhoissa postikorteissa.





maanantai 19. syyskuuta 2016

Pala merihistoriaa: Luotsausta Suomessa 320 vuotta


Luotsilaitosasetuksen kansi vuodelta 1696. Kuva: Finnpilot Pilotage Oy


Tänään tuli kuluneeksi 320 vuotta virallisen luotsaustyön aloittamisesta Suomessa. Virstanpylväänä pidetään Ruotsin kuninkaan, Kaarle XI:n 19.9.1696 antamaa luotsilaitosasetusta, joka yhdisti eteläisen Suomen muun Ruotsin valtakunnan luotsilaitokseen. Asetuksen tavoitteena oli tukea Ruotsin suurvalta-aseman säilymistä Itämerellä. Siinä säädettiin luotsien velvollisuuksista sekä annettiin hallinnollisia määräyksiä.

Avovesi aikaan luotsien oli pysyttävä asemapaikoillaan valmiina luotsaamaan laiva kulloiseenkin määränpäähän. Matkat olivat monesti vaivalloisia ja raskaita sekä hengenvaarallisia, mutta mikäli luotsi ei täyttänyt velvollisuuttaan, odotti häntä raskaat vahingonkorvaukset tai kruunun laivan karrilleajosta jopa hengenmeno. Ulkomaille karannut luotsi oli henkipatto ja vapaata riistaa kaikille ilman edesvastuuseen joutumista.

Luotsien elämä on toki nykyisin hieman helpottunut sitten 1600-luvun lopun, mutta ammattia pidetään edelleen erittäin vaativana niin fyysisesti kuin henkisesti.

Luotsien elämästä ja historiasta voi lukea Harry Nymanin mainiosta kirjasta Uloimmalla rannalla – Luotsi- ja majakkamiesperheet asemayhdyskunnissaan. Syksyllä ilmestyy myös toinen aihetta sivuava teos. John Nurmisen Säätiö julkaisee 10.10.2016 juhlakirjat Miehet merellä – hetkiä luotsauksen historiasta luotsauksen 320-vuotisjuhlavuoden kunniaksi.

Kirjoitus perustuu osin Finnpilot Pilotage Oy tiedotteeseen.  


Luotsivanhus kiikaroi merelle. Kuva: Soldan/SA-kuvat CC BY 4.0


Lypertö, Luotsiasema noin 1891. Kuva: Luotsi- ja majakkalaitoksen arkisto, Kansallisarkisto CC by 2.0


Lähikuvassa Katajanokanluodon (Skatakubben) luotsitupa kalliolla. Kuva: Luotsi- ja majakkalaitoksen arkisto, Kansallisarkisto CC by 2.0


Luotsit saapuvat Suggössä. Kuva Gustafsson/Sa-kuva CC by 4.0



perjantai 9. syyskuuta 2016

Ulos kammiosta: Pahkasika ajaa karille Merikeskus Forum Marinumissa


Pahkasiassa ilmestynyt Vanhojen Herrojen strippi. Kuva: Pauli Heikkilä & Markku Paretskoi.



Turussa juhlittiin Taiteiden yötä 18.8, jonka yhteydessä avattiin Merikeskus Forum Marinumissa Pahkasika ajaa karille -näyttely Kruununmakasiin aulassa. Legendaarisesta huumorilehdestä kertovassa näyttelyssä on esillä strippejä, kollaaseja, alkuperäistöitä sekä esineistöä yksityisistä kokoelmista.

Jos Pahkasika ajaa karille näyttelyä tarkastelee merihistorialliselta kannalta, on sen rajapinta varsin ohut. Huumorilehdessä ilmestyneitä meriaiheisia strippejä on esillä lähinnä yhdessä isossa tietotaulussa. Ne ovat tosin sitäkin hauskempia ja jos päänäyttelyyn on tutustumassa kannattaa Pahkasika ajaa karille -näyttely siinä samassa katsastaa.


Yksi Pahkasian kansista. Kuva: Pauli Heikkilä


Näyttely tarjoaa kattavan otoksen alkuperäispiirrustuksia stripeistä ja hulvattomia pikku esineitä vuosien varrelta. Näyttelyyn on rahdattu jopa vahamonistuskone, joka oli koko lehden perustamisen taustalla. Lehden taival lähti nimittäin liikkeelle vuonna 1975 kun abiturientit Markku Paretskoi, Jukka Mikkola ja Paul Öhrnberg löysivät eräältä ullakolta kyseisen masiinan. Veivattavalle härvelille piti keksiä käyttöä, joten he päättivät tehdä sillä lehden, jonka ensimmäinen painos oli sata kappaletta.


Vahamonistuskone, josta kaikki lähti liikkeelle.


Ohuttu rajapintaa selittää osaltaan myös se, ettei näyttelyä ole varsinaisesti suunniteltu Forum Marinumiin, vaan se on aiemmin ollut esillä Museokeskus Vapriikissa Tampereella. Näyttelyn takaa löytyy Postimuseo ja mediamuseo Rupriikki ja sen kuraattorina on toiminut sarjakuvataiteilija Timo Kokkila, jonka ikimuistoisimpiin hahmoihin kuuluu pierun voimalla lentävä supersankari Peräsmies. Kokkila on parhaansa mukaan täydentänyt alkuperäistä näyttelyä Pahkasian meriaiheisilla sisällöillä.

Näyttely on osa liikenteen ja viestinnän alan erikoismuseoiden Trafiikki-verkoston toimintaa, jossa siihen kuuluvat museot pyrkivät kehittämään yhteistyötä. Pahkasika-näyttely on esimerkki Postimuseon, Rupriikkin ja Forum Marinumin yhteistyöstä, jossa käytetään jokaisen museon omia erikoisalueita.


Timo Kokkilan luoma sarjakuvasankari Peräsmies, joka lentää pierun voimalla seikkailuista toiseen Merikeskus Forum Marinumin tiloissa.


Vaikka itse olen aavistuksen liian nuori samaistuakseni kaikkiin Pahkasian juttuihin, löysin sketseistä muutamia, jotka nuoruusvuosiltani naurattavat yhä. Mielenkiintoisinta oli huomata, että monet ennalta tuntemattomat stripit ja huumoripläjäykset huvittavat edelleen. On jollain tapaa sääli, että Pahkasika, joka otti kantaa asiaan kuin asiaan ja sisälsi mainiota satiiria kohteesta huolimatta, kohtasi säännöllisen ilmestymisensä lopun syksyllä 2000, hieman ennen kuin sen sisältö olisi taas noussut ajankohtaiseksi. Päätoimittaja Paretskoi ei myönnä sanoneensa, että lehti olisi loppunut siksi että maailma oli muuttunut niin hulluksi, ettei siitä voi enää tehdä pilaa. Nyt siitä nimittäin taas pitäisi tehdä.

Näyttely on avoinna Merikeskus Forum Marinumin Kruununmakasiinin aulassa 19.8.-20.11.2016.



Pahkasian kansista voi valita oman suosikkinsa näyttelystä löytyvästä vedoksesta. Kuva: Forum Marinum


Näyttely on peittänyt lähes kaikki Kruununmakasiinin seinät.

Yksityiskohta Pahkasika ajaa karille -näyttelyn esineistöstä.


Pahkasika ajaa karille -tietotaulu.


Yksityiskohta tietotaulusta.


Maksullinen pysäköinti on merillä jo melkein tätä päivää.



sunnuntai 4. syyskuuta 2016

Merellä: Juhani Ahon Tyven meri


Juhani Ahon Tyven Meri -lastukokoelman kansi vuodelta 1912.

Viime blokikirjoituksesta on vierähtänyt jo kotvasen ja vilkaisemalla edellisen sen lokitietoja voi huomata, että viimeksi olen päivittänyt sivua toukokuun puolessa välissä. Aivan toimettomana en ole ollut, mutta tärkein syy hiljaiseloon on ollut kuluva purjehduskausi. Kesän aikana olen viettänyt mahdollisimman vähän aikaa päätteen edessä ja mahdollisimman runsaasti aikaa meren äärellä. Toisaalta myös Naantalin Purjehdusseuran tuleva satavuotishistoria on ottanut aikaa ja se alkaa vähitellen olla hyvissä kantimissa.

Vaikka purjehduskausi vielä jatkuu, täytyy innokkaimman purjehtijan palata välillä sorvin ääreen. Kameran muistikorttia tyhjentäessä oli mukava huomata, että kesä ja sen purjehdukset tuottivat melkoisen määrän kuvamateriaalia sekä seikkailuja mielenkiintoisissa kohteissa, joista tuonnempana ennen seuraavaa purjehduskautta.

Purjehduskesä 2016 oli varsin vaiherikas ja sen purjehduksille mahtui niin myrskyä kuin tyyntä. Kumpaistakin meren olotilaa voi luonnehtia purjehtijalle paradoksaaliseksi sillä, molemmissa tapauksissa matkanteko saattaa vaikeutua, mutta toisaalta taas kumpikin meren olotila tarjoaa positiivisia kokemuksia. Keskellä tyventä purjehtija voi katsella lintujen leikkiä ja paikallaan pysyviä pilviä ulapan yllä, kun taas myrskyllä hän voi hakea turvaa miellyttävästä luonnonsatamasta ja ihailla meren raivoa.

Nykypurjehtijalle meren olotilojen ääripäät eivät sinänsä tuota suuria ongelmia, koska apumoottorin turvin voi tyynellä edetä kohti määränpäätä ja toisaalta taas myrskyn kanssa pärjää selvällä järjellä. Huomattavaa on, että vielä toisen maailmansodan jälkeen apumoottorit olivat harvinaisia ja jos sellainen löytyi, saattoi polttoaineen hankinta olla kortin varassa. Tyvenen tai myrskyn pito saattoi aiemmin venyä usean päivän koettelemukseksi, jolloin ruokavarat saattoivat huveta lähes olemattomiin.

Yksi huveista tuolloin oli tarinoiden kertominen ja ääneen lukeminen. Ymmärrettävistä syistä matkakirjasto oli varsin rajallinen, mutta yleensä sitäkin laadukkaampi. Lyhyet kansantarinat ja kertomukset olivat varsin suosittuja ja ne opittiin hyvin nopeasti ulkoa.

Oman veneeni kirjastoon kuuluu sekalainen joukko romaaneja, solmukirjoja ja muita merenkulkuun liittyviä oppaita, mutta yksi teoksista tai oikeastaan teossarjoista on ylitse muiden. Kesäkirjaston parhaimmistoon kuuluu Juhani Ahon lastut, jotka nykyisin löytyvät sähköisessä muodossa. Lastuja lukiessa ajatukset virtaavat kauas pois arkipäivästä ja saa kesän tuntumaan entistä lämpöisemmältä.

Lastut ovat muodoltaan pääasiassa lyhyitä novelleja, jotka ovat kuin henkäys menneestä. Vuonna 1891 ilmestyneessä ensimmäisessä Lastujen nimellä kulkevassa kokoelmasta Lastuja – Kertomuksia ja kuvauksia kirjailija itse kuvailee kehittämäänsä novellityyppiä seuraavasti:

 ”Puusta asetta vuoleksiessa lennähtelee puusepältä lastuja hänen työhuoneensa permannolle. Yksi ne lakaisee ovesta ulos, toinen nakkaa lieteen palamaan, kolmas heittää lapsille leikkikaluiksi. Tämmöiset kirjaniekan kynäelmät ovat lastuja nekin. Kun ei niitä aina henno tuleenkaan työntää, niin jättää ne niiden poimittavaksi, jotka siitä kenties ovat huvitetut. Nämä ”lastuni” tässä tarjotaan sen näköisinä, jommoiseksi ne itsestään, kirjoituspöydältä pudotessaan ovat siihen paikkaansa käkertyneet”. (Aho, Juhani; Lastuja: Kertomuksia ja kuvauksia 1891, WSOY)

Mitä ilmeisemmin Aho ei itse lastuista niin perustanut, kuten lainauksesta käy ilmi, mutta tästä huolimatta ne ovat olleet lukioiden suosiossa ja vuosien varrella lastuja-kokoelmista on otettu useita painoksia. Kaikkiaan kokoelmia ilmestyi kahdeksan vuosien 1891–1921 välillä.

Oma suosikkini Juhani Ahon lastuista on ehdottomasti Purjeita kuivaamassa, mutta kirjailijalta on ilmestynyt myös lastu nimeltä Tyven meri, joka sopii erityisen hyvin viime kesän tematiikkaan ja vaihteleviin sääolosuhteisiin.

Tyven meri -lastussa Juhani Aho kuvailee suhdettaan mereen ja sen olotiloihin. Hän kertoo, kuinka ihailee merta sen painiessa siskonsa myrskyn kanssa ja kun aallot iskevät kallioita vasten nostattaen vaahtoavan kuohupään taivaan korkeuksiin on Aho vaikuttunut. Hän ihailee myrskyävää merta, mutta ei rakasta sitä kuin rauhaista, tyventä merta.

Vaikka tyven meri purjehtijalle saattaa olla painajainen useamman tuulettoman päivän jälkeen, en voi kuin ihailla, kuinka Aho on rakentanut kuvauksensa rauhan tyyssijasta. Lastun viimeisen kahden kappaleen sanaleikki on erittäin hieno ja hakee vertaistaan merikuvauksissa. On kuin Aho kirjoittaisi jostain aivan muusta:

 ”Tyven, verkalleen mainehtiva meri, joka ei muserra, ei uhkaa, ei pelota, vaan joka rakastaa omiaan, liekuttaa lapsiaan ja niitä tuudittaa kaikki revityt ja riitaiset, kaikki jotka toisianne vihaatte ja vainootte, kaikki kierot mietteet ja turhat puuhat ja aherrukset — miksi ette tule tänne!
 Täällä̈ olisi teidänkin hyvä̈ olla. Rakentakaa tänne majanne, te, niinkuin minäkin. Ei muu maksa vaivaa, sillä kaikki muuhan on turhuus ja hengen vaiva.” (Aho, Juhani: Tyven meri 1912, toinen painos, WSOY)

Nykyisin Ahon tuotanto löytyy hyvin kansalliskirjaston klassikkokirjastosta, jonne linkki löytyy tästä. Toivotan kaikille blogin lukijoille hyviä syyspurjehduksia ja lukuhetkiä lastujen parissa.


Eräs toinen suomalainen kirjailija tyvenessä säässä kalastamassa. Kuva: SLS: Zacharias Topelius metar i roddbåt på Alörsfjärden 1890. slsa801_37